AKK
IKH
VW
Skruvat
AKK
Valikko

Joni-Pekka Rajala lähes kylmiltään pisteille Norjassa

Rallicrossin MM-sarjan viidennessä osakilpailussa Norjan Hellissä vain neljän sijan päähän tavoittelemastaan semifinaalipaikasta jääneen Joni-Pekka "Jonttu" Rajalan tiimissä tunnelmat olivat korkealla kisan jälkeen. Kauden ensimmäisen kansainvälisen kisansa Norjassa itävaltalaisen Team Stardin Ford Fiesta RXS Supercarilla ajanut porilainen sijoittui kilpailussa lähes kylmiltään 16:ksi korjaten samalla uransa ensimmäisen MM-pisteen.

- Tuon pisteen mukana tuli samalla paljon lisää kokemusta. Totta puhuen yllätyin itsekin mihin kykenin, sillä pääsin tutustumaan autoon ja testaamaan sitä vain muutaman kierroksen ajan ennen kilpailua, Rajala kertoi.

Myös tallipäällikkö Manfred Strohl hämmästeli Rajalan ajosuorituksia, sillä lauantain erien jälkeen Jonttu oli yhteispisteissä neljäntenätoista tasapistein Norjan Tommy Rustadin kanssa ja eroa semifinaalipaikasta kiinni pitäneeseen venäläiskuski Timur Timerzyanoviin oli vain piste. Rajalan semifinaalipaikka kilpistyi lopulta sunnuntain viimeisen alkuerän startissa menetettyihin sekunteihin.

- Auto toimi koko kisan kuin unelma ja osaavan tiimin kanssa oli hieno toimia. Ajaminen maistui mahtavalta ja kilpailu oli ehdottomasti eräs tähänastisen urani parhaita. Iso kiitos tästä kaikesta kuuluu yhteistyökumppaneille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi ja tietenkin faneille, jotka elivät mukana kisan tapahtumissa, Joni-Pekka Rajala kiitteli.

Kuusinkertaisen rallicrossin Suomen mestarin vakuuttava näyttö saattaa poikia tälle kaudelle uusiakin ajomahdollisuuksia itävaltalaistallin autolla.

- Jos kaikki menee hyvin, jatkomahdollisuuksia on olemassa, tosin mitään ei vielä ole lyöty lukkoon. Joka tapauksessa tiedossa on testimatka Itävaltaan ja odotan sitä jo nyt innolla, Rajala raotti tulevaa.

Ensi viikonloppuna Joni-Pekka Rajala starttaa radalle Honkajoella, jossa on jaossa rallicrossin toisen osakilpailun pisteet.

Teksti ja kuva: RajalaRX tiedotus