AKK
IKH
VW
Skruvat
AKK
Valikko

Sami-Matti Trogen ajoi voittoon tuhansien silmäparien edessä Tykkimäellä

Kauden toiseksi viimeinen RX Academyn osakilpailu ajettiin Kouvolassa osana Rally X Nordic-kilpailua. Tykkimäen rinteisiin oli kerääntynyt tuhansia katsojia ja tunnelma nousi korkeammalle kuin koskaan aiemmin Suomessa. Toinen peräkkäinen voitto vahvisti Sami-Matin mestaruusmahdollisuuksia, kun yksi osakilpailu on jäljellä. Sami-Matti teki samalla historiaa, sillä RX Academyn yhdeksän kilpailun mittaisen historian aikana kukaan kuljettaja ei ollut pystynyt toistamaan voittoaan.

Pelin henki kävi selväksi heti sunnuntaiaamuna. Sarjakakkonen Puolan Oskar Leitgeber oli mukana ensimmäisessä startissa ja ajoi ykköseksi, ilman suurempia yllätyksiä hänen ja Sami-Matin kesken tultaisiin näkemään taistelu kilpailun voitosta.

Alkuerässä numero yksi Sami-Matin arvottu lähtöpaikka oli kolmannessa ruudussa, ja kun tasaiset autot kiihdyttivät matkaan eikä kukaan antanut periksi, selvisi ettei huolto jää startin jälkeen toimettomaksi vaan peltitöitä riittää. Ensimmäissä mutkassa tuli ahdasta.

- Hyvä lähtö, mutta ekassa mutkassa tuli osumaa ja koko erä meni taistelessa venäläisen (Marat Knyazev) kanssa, joten se meni huonosti ja auto oli aika kolhuilla.

Lähtökohta toiseen erään oli vaikea, Sami-Matti oli ulkoradalla. Startti onnistui hyvin ja ensimmäisessä kaarteessa yleisö sai nähdä lohjalaisen tavaramerkiksi muodostuneen tempun, rohkean ohitusyrityksen ulkokautta. Useasti toiminut kikka ei mennyt ihan nappiin, mutta vauhti oli kohdallaan. Viimeisessä alkuerässä lähtöpaikka oli edellisen erän tuloksen perusteella kakkosruudussa, ja nyt Sami-Matti käskytti auton hurjaan laukkaan. Sama vauhti säilyi semifinaalissa, joten Sami-Matti ajoi finaalin eturiviin.

- Toiseen alkuerään taas hyvä lähtö, mutta jäin ekassa mutkassa vähän sumppuun. Lisälenkkitaktiikka onneksi toimi, voitin lähdön ja aikani oli erän toiseksi nopein. Viimeinen erä meni hyvin, ajoin lähdöstä maaliin ykkösenä ja aika riitti erävoittoon. Semifinaalikin meni ihan puhtaasti, kaikki toimi.

Finaalin koittaessa tunnelma Tykkimäen rinteillä sähköistyi, yleisö odotti suomalaisen ja puolalaisen välienselvittelyä, eikä sen tarvinnut pettyä. Lähtö oli tasainen, ja ensimmäiseen mutkaan Sami-Matti ja sarjakakkonen Puolan Oskar Leitgeber menivät poski poskessa. Katsojat ponkaisivat pystyyn nähdäkseen mitä tapahtuu, Sami-Matti piti auton otteessaan ja meni kärkeen. Ero Leitgeberiin kasvoi välittömästi, ja näytti että Sami-Matti ajaa helppoon voittoon, kunnes ajaminen alkoi näyttämään vaikealta ja Leitgeber kuroi etumatkaa umpeen. Yleisön mylviessä Sami-Matti löysi vielä yhden vaihteen, otti kaikki taitonsa käyttöön ja pysyi ykkösenä ruutulipulle saakka. Unelma ”kotivoitosta” Suomen suurimmassa rallicrosskilpailussa täyttyi.

- Finaali oli tiukka. Lähdöstä pääsin piikkiin ja kaksi ensimmäistä kierrosta meni hyvin, mutta sitten auto alkoi puskemaan ja renkaat lämpesivät liikaa, siinä Oskar (Leitgeber) sai kiinni. Menin viimeisellä kierroksella lisälenkile ja onneksi ero riitti voittoon. Oli huikea tunnelma, kun nousin autosta yleisön edessä ja kaikki taputtivat. Kiitos yleisölle sekä tukijoilleni, tuntui hyvältä huomata, että moni oli saapunut Kouvolaan seuraamaan kilpailua.

Sami-Matti loikkasi palkintopallilta suoraan X-R’cer simulaattorin rattiin ja ajeli kavereiden kanssa kilpaa, kunnes varikolta vedetiin töpselit seinästä. Ajohaluihin ensiapua on tarjolla taas tulevana viikonloppuna, kun rallicrossin MM-sarja jatkuu Ranskassa ja Sami-Matti tarttuu RX2-luokan nelivedon rattiin.

- Tosi hyvä fiilis jäi kisasta, etenkin kun ne kaksi ensimmäistä alkuerää olivat niin vaikeita. Ero kakkoseen kasvoi nyt kuuteen pisteeseen, tästä voi hyvillä mielin lähteä kohti Ranskan kilpailua.

Sami-Matin seuraava kilpailu on Ranskan Loheacissa, siellä on vuorossa RX2-luokka, tämä sarja päättyy syyskuussa Etelä-Afrikkaan. RX Academyn finaali ajetaan Ruotsin Tierpissä 7. lokakuuta.

Rallycross Festival Kouvola, RX Academyn finaalin tulokset

1) Sami-Matti Trogen
2) Oskar Leitgeber Puola
3) Juho Valtanen
4) Marko Muru Viro
5) Marat Knyazev Venäjä
6) Isak Reiersen Ruotsi

Sarjatilanne RX Academyssä

1) Sami-Matti Trogen 105p
2) Oskar Leitgeber Puola 99p
3) Jimi Kalliomäki 79p
4) Marko Muru Viro 79p
5) Isak Reiersen Ruotsi 73p

Teksti: Toni Lönnroos
Kuva: AKK/Toni Ollikainen