AKK
IKH
VW
Skruvat
AKK
Valikko

Jere Kalliokoski kilpailee ensi kaudella RallyX Nordic- ja Rallicross SM -sarjoissa

Alahärmäläinen 21-vuotias Jere Kalliokoski kilpailee ensi kaudella kahdessa eri sarjassa Ford Fiestalla. Ohjelmassa on tällä kaudella ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut ja valtavan suosion saanut RallyX Nordic, ja yksi autourheilun kotimaisista lippulaivoista, kovatasoinen ja isoja katsojamääriä keräävä rallicrossin SM-sarja.

Kauden 2016 SuperCar-luokan Suomen mestari siirtyi seuraavaksi kaudeksi Eurooppaan, ensin Albatec-Racingin väreihin ja viime kaudella Kalliokoski kilpaili EM-sarjan tuoreimmassa tulokkaassa, G-Fors –tiimissä.

- Kaksi kautta EM-sarjaa on nyt ajettu, ja oppia crossista on tarttunut matkaan. Olen nähnyt kahden hieman erilaisen tallin toimintatapoja, ja saanut arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen molemmista. Haluan kiittää G-Fors tallia kaudesta, ja toivottaa heille hyvää jatkoa. Nyt oli oikea hetki tarttua seuraavaan haasteeseen uudella autolla ja uuden sarjan parissa. EM-sarjan kulut ovat karanneet käsistä, ja kuljettajia sieltä on siirtymässä RallyX-sarjaan. Ja koska meidän SM-sarjalla on laatutakuu, niin tämä yhdistelmä innosti lähtemään näihin mukaan, Kalliokoski kertoo.

- Uutta autoa on nyt testattu, ja huomasin heti että Fiesta on huippuammattilaisten kehittämä. Auto sopi välittömästi käteen, oli nopea ja vaivaton ajaa. Tulevalla kaudella tehdään yhteistyötä auton rakentaneen Stard- tallin kanssa, heiltä saadaan tärkeää tietoa ja kokemusta autosta. Talvi pitäisi nyt jaksaa odottaa että päästään taas ajamaan, Kalliokoski hehkuttaa.

RallyX Nordicissa ajetaan seitsemän osakilpailua. Sarja alkaa Ruotsin Höljesistä jossa ajetaan kaksi osakilpailua alustavan kalenterin mukaan huhtikuussa, ja finaalin vuoro on Tierpin tänä syksynä avatulla radalla syyskussa. Rallicrossin SM-sarja käsittää viisi osakilpailua, myös Suomessa aloitetaan toukokuussa ja päätöskilpailu ajetaan elokuussa, paikkakunnat ovat vielä vahvistamatta.

Teksti: Toni Lönnroos
Kuva: G-Fors