AKK
IKH
VW
Skruvat
AKK
Valikko

Jesse Kalliolle huippusopimus rallicrossin MM-sarjan oheisluokkaan - 'Mahdollisuudet yltää mihin vain'

Viime vuonna rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan loppupisteissä kuudenneksi sijoittunut Jesse Kallio kilpailee tänä vuonna lajin MM-sarjan yhteydessä ajettavassa RX2-luokassa. Kallio on solminut koko kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen huipputiimin, Olsbergs MSE:n, kanssa.

Jesse Kallio, 19, ottaa merkittävän askeleen eteenpäin urallaan, kun kellokoskelainen hyppää ensimmäistä kertaa kilpailumielessä nelivetoauton rattiin. Kallio on solminut koko kauden kattavan sopimuksen ruotsalaisen Olsbergs MSE -tiimin kanssa RX2-sarjan osalta, joka käsittää seitsemän osakilpailua. Espanjassa, Belgiassa, Englannissa, Norjassa, Ruotsissa, Ranskassa ja Etelä-Afrikassa ajettavat osakilpailut ajetaan rallicrossin MM-sarjan osakilpailujen yhteydessä.

- Mietittiin monia eri vaihtoehtoja, mutta päätettiin lähteä sitten tähän, koska kyseessä on järkevin vaihtoehto tässä kohtaa. Pääsen ottamaan urallani sen seuraavan askeleen eteenpäin, Kallio sanoo ja lisää vielä, että neuvotteluja käytiin myös muiden tiimien kanssa.

- Tosi hieno juttu, että Olsbergs MSE oli huomannut minun potentiaalin. He myös uskovat siihen, että meillä on mahdollisuudet yltää mihin vain. Hieno mahdollisuus minulle tässä kohtaa uraa, Kallio hehkuttaa.

Olsbergs MSE on takonut huippumenestystä rallicrossissa eri sarjoissa ympäri maailmaa jo pitkään ja suomalaiskuljettajista ruotsalaistiimin väreissä ovat kilpailleet vuosien saatossa muun muassa Marcus ja Niclas Grönholm, Miki Weckström, sekä GRC-sarjan mestaruuden Pohjois-Amerikassa voittaneet Toomas Heikkinen ja Joni Wiman.

Olsbergs MSE on myös RX2-sarjan päätukija, se on suunnitellut ja kehittänyt sarjassa käytössä olevan kilpa-auton ja sarjassa käytössä olevat kilpa-autot tulevat kaikki sen toimittamina. RX2-sarjan mestaruuden on voittanut kolmena viimeisimpänä kautena Olsbergs MSE -tiimin kuljettaja, 2016 ja 2017 Cyril Raymond, sekä viime vuonna Oliver Eriksson. Vuoteen 2016 asti Supercar RX Lites Cup -luokkana tunnettu RX2 on yksityyppiluokka, eli kaikki autot ovat ulkonäöltään ja tekniikaltaan täysin identtisiä.

- Siitä johtuen kilpailut tässä luokassa ovat todella tasaisia ja kaikki pienetkin asiat silloin merkitsee, Kallio korostaa.

Viime kaudella RX2-sarjassa nähtiin mukana yhteensä 33 kuljettajaa ja kauden huippu koettiin Ruotsin Höljesissä, missä mukana oli peräti 29 kuljettajaa. Suomalaiskuljettajista viime vuonna RX2-sarjaa ajoivat Sami-Matti Trogen ja Jami Kalliomäki. Autossa kuljettajan selän takana sijaitseva moottori antaa vauhtia 310 hevosvoiman verran ja autot ovat nelivetoisia. Myös tämä on Kalliolle uusi tekijä.

- Kilpaa en ole koskaan aiemmin nelivetoisella ajanut. Kyseistä RX2-autoa olen kerran päässyt testaamaan aiemmin, reilu vuosi sitten 15 kierroksen verran. Siinä on minun kokemus siitä autosta tähän mennessä. Keväällä pääsen kuitenkin testaamaan ja tutustumaan autoon tarkemmin. En usko, että mitään ongelmia tulee sen suhteen, kun saa vain kilometrejä alle ennen kauden avausta, Kallio vakuuttaa.

Viime kaudella Kallio nappasi EM-sarjan Super1600-luokassa kuudesta osakilpailusta kaksi palkintosijoitusta. Norjasta kesäkuussa tuli komea voitto ja kauden päätösosakilpailussa Saksassa lokakuussa Kallio oli kolmas. Kallion yksi ehdottomista vahvuuksista on nopea sopeutuminen niin uuteen autoon, kuin uusiin ratoihin.

- Olen ajanut niin paljon erilaisilla autoilla ja erilaisilla radoilla, siitä se tulee. Nyt edessä on ensimmäinen kausi tässä luokassa, se tietysti pitää muistaa, mutta kaikkemme tottakai yritetään. Tietysti ensimmäisissä kilpailuissa tulee olemaan paljon uuden opettelua.

- Iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille yhteistyökumppaneille ja taustavoimille siitä, että ollaan päästy tähän tilanteeseen ja tänä vuonna päästään ajamaan huippukalustolla kovatasoisessa sarjassa, AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmään kuuluva Kallio kiittelee.

RX2-luokan kilpailukalenteri 2019

27.04.-28.04. Barcelona, Espanja
11.05.-12.05. Spa, Belgia
25.05.-26.05. Silverstone, Englanti
15.06.-16.06. Hell, Norja
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

Teksti: Jari Hotti
Kuva: Jan Kåre Rafoss / iRafoss