AKK
IKH
VW
AKK
corego
Valikko

Riku Tahko palkintokorokkeelle Joensuussa

Joensuun Ylämyllyllä ajettiin lauantaina Rallicross SM -sarjan toinen osakilpailu. Riku Tahko päätti onnistuneen viikonlopun SuperCar-luokan kolmossijaan niin pisteissä kuin kilpailun päättäneessä finaalissa.

Perjantaina vapaat harjoitukset Tahko käytti tottuakseen hänelle uuteen rataan. Kaiken toimittua katseet oli odottavaisesti lauantaissa. Lauantaina Riku Tahko, yhdessä MINInsä kanssa ajoi kahdessa ensimmäisessä alkuerässä neljännelle sijalle. Tahkolle uusi rata ja tottuminen sen metkuihin aiheutti kuitenkin kahden ensimmäisen alkuerän jälkeen pientä hampaiden kiristelyä.

- Täytyy ottaa sen verran omaan piikkiin, kun ei ehditty virallisena testipäivänä tänne ajamaan. Tuntui, että olin aamulla ihan vastaantulija minulle uudella radalla. Lukanderin Toni, joka toimi spotterina Joensuussa, varoitti radalla kävellessä, että jotkut paikat näyttävät autosta tiukemmilta, kuin ovat. Luulen, että sorruin ajamaan silti liian siististi aamulla, mietti porvoolainen Riku Tahko alkuerien kahta ensimmäistä suoritusta.

Kolmannesta alkuerässä sijoitus oli jälleen neljäs, mutta suoritus kirvoitti Tahkon toiveikkaammaksi jatkon suhteen. Parempi vire siivitti miehen oman semifinaalinsa kärkipaikalle.

- Onneksi kolmanteen alkuerään ja semifinaaliin löysin sellaisen fiiliksen, että pystyin aloittamaan taistelun kärkisijoista.

Finaaliin Tahko pääsi starttaamaan ruudusta 2. Tiukassa taistelussa näytti siltä, että mahdollisuudet olisi jopa voittoon, mutta lopulta kilpailun voittanut Juha Rytkönen ja toiseksi pyyhältänyt Jere Kalliokoski pääsivät lisälenkiltä Tahkon eteen. Riku Tahko ajoi näin ollen kolmanneksi finaalissa ja keräsi kolmanneksi korkeimmat sarjapisteet.

- Olipa kyllä todella kova kisapäivä. Viime vuonna kolmossija tuntui kovalle tappiolle, mutta nyt tuolla mennään niin kovaa ja tiukasti kymmenyksistä taistellen, että tuntuu todella hyvältä nousta podiumille. Tiimi teki upeaa työtä ennen kisaa ja kisan aikana. Autoon tehdyt parannukset Jalasjärven jälkeen tuntuivat selkeästi.

- Rallicross SM -sarja voi tällä hetkellä todella hyvin ja kisat ovat kovia. Noustiin nyt neljännelle sijalle ja tästä on hyvä jatkaa. Meillä on vielä täydet saumat voittaa.

Rallicross SM -sarja jatkuu heinäkuun 27. päivänä Jurvassa. Sarjassa ajetaan vielä Joensuun jälkeen kolme osakilpailua. Mestarin nimi on selvillä viimeistään 14. syyskuuta Honkajoella ajettavan viimeisen osakilpailun jälkeen.

Teksti: Riku Tahkon tiedotus
Kuva: Taneli Niinimäki