IKH
VW
corego
AKK
Valikko

Rallicross SM -karavaani matkustaa Kouvolaan - jatkuuko Kalliokosken voittoputki Tykkimäellä?

Rallicrossin SM-sarja jatkuu lauantaina, kun kauden kolmas osakilpailu ajetaan legendaarisella Kouvolan Tykkimäen radalla.

SuperCar-luokassa on ollut yksi nimi ylitse muiden. Jere Kalliokoski (60p) on voittanut suvereenisti kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua, ja starttaa täyden pistepotin turvin sarjan kärkipaikalta Kouvolan kilpailuun. Myös Mika Liimatainen on esittänyt varmoja otteita kauden alussa, 46 pistettä oikeuttaa tällä hetkellä komeasti luokan kakkossijaan. Kolmannella sijalla on Kouvolan Jari Tuuri (41p), jolta voidaan varmasti odottaa kotiradallaan erinomaista tulosta.

Kilpailussa nähdään viivalla myös kotiyleisön suureksi iloksi Atro Määttä, joka tuo Fiestansa viivalle ensimmäistä kertaa kahden vuoden takaisen Kouvolan osakilpailun jälkeen. Määttä, jos kuka, tuntee Tykkimäen radan mutkat. Mielenkiintoista onkin nähdä, mihin vauhti riittää ajotauon jälkeen.

Myös Henri Haapamäki on saanut jälleen autonsa kuntoon, ja lähtee nälkäisenä jahtaamaan kärkisijoja epäonnisen alkukauden jälkeen.

Mikkonen kärkipaikalta Tykkimäelle

SRC-luokan pistetilanne on kutkuttava, sillä kärkikolmikko on kahden osakilpailun jälkeen ainoastaan kolmen pisteen sisällä toisistaan. Edellisen kisan voittanut Ville Mikkonen (51p) starttaa Kouvolaan sarjakärjessä, mutta Joni-Pekka Rajala (50p) ja avauskisan ykkönen Olli Lahti (48p) ovat aivan iskuetäisyydellä.

Rajala hakee kolmatta kiinnitystä Autokrossi-luokassa

Autokrossi-luokka on jälleen huipputasainen, ja voittajia on näissä karkeloissa erittäin vaikea ennustaa. ”Jonttu” Rajala (56p) on kuitenkin onnistunut viemään nimiinsä kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua, ja on näin ollen ottanut jo pienen kaulan ennen pistekakkosena olevaa Kari Piiraa (43p). Kolmannelta sijalta Tykkimäelle starttaa kotiyleisönsä edessä Jori Seppälä (41p).

Ennakkolipunmyynti käynnissä

Paikalle saapuvalle yleisölle suosittelemme ennakkolippuja, jotka saat hankittua kätevästi netistä. Lippuja myydään myös portilla.

Osakilpailun järjestäjä on tehnyt koronatilanteesta johtuen päätöksen, että kilpailun varikko on yleisöltä suljettu. Yleisökatsomo ja varikko ovat toisista erillään koko kilpailun ajan. Yleisömäärälle ei ole kuitenkaan rajoituksia.

Mikäli et pääse saapumaan Kouvolaan, kilpailun livestream -lähetys on katsottavissa Moottoriurheilu.tv:n YouTube -kanavalla.

Rallicross on parasta paikan päällä!

Ennakkoliput
Rallicross SM -livelähetykset

Aikataulu:
9:00 Warm-up
10:30 Alkuerät 1, 2 ja 3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

Paikka: Tykkimäen moottorirata, Tehontie 51, 45200 Kouvola

Järjestäjä: Valkealan Urheiluautoilijat & Kouvolan Seudun Autourheilijat

Tulospalvelu
Osallistujat
Pistetilanteet

www.tykkimaenmoottorirata.fi
www.rallicrossrxsmkouvola.com

Teksti: Rallicross SM / Viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK