IKH
VW
corego
AKK
Valikko

Rallicrossin SM-sarja tekee paluun Hyvinkään Vauhtipuistoon - mukana yllätysnimiä!

Rallicrossin SM-karavaani matkustaa tulevana viikonloppuna Hyvinkään Vauhtipuistoon, jossa ajetaan kauden neljäs osakilpailu. Hyvinkäällä on edellisen kerran ajettu SM-pisteistä kaudella 2017.

Kausi on ollut tähän mennessä erittäin mielenkiintoinen etenkin Autokrossi- ja SRC-luokissa, mutta Hyvinkäällä myös Supercar-luokka starttaa ennakkoon huippujännitävistä asetelmista.

Jere Kalliokoski, 24, on ajanut voitot kaikista kauden kolmesta osakilpailusta ja johtaa ”kuninkuusluokkaa” ylivoimaisesti. Nuorukaisella onkin mahdollisuus sinetöidä Suomen mestaruus puhtaalla suorituksella jo tulevana viikonloppuna. Toisena on kolmen osakilpailun jälkeen Mika Liimatainen ja kolmatta sijaa pitää hallussaan Joni-Pekka Rajala. Viivalla on tällä kertaa kuitenkin nippu nimekkäitä haastajia myös sarjan ulkopuolelta.

Jussi-Petteri Leppihalme starttaa monien yllätykseksi Kalliokoski Motorsportin tuliterällä Skoda Fabia Supercar-autolla Hyvinkään osakilpailuun. Edellisen kerran Leppihalme on nähty tositoimissa rallicrossin parissa, kun hän nappasi EM-pronssia Super1600-luokassa kaudella 2017. SM-sarjassa mies on nähty edellisen kerran kaudella 2016, tuolloin irtosi Supercar-luokasta neljäs sija.

- Kalliokoski Motorsportin kanssa oltiin ensimmäisen kerran yhteyksissä oikeastaan jo viime vuoden puolella ja siitä asti ollaan pidetty yhteyttä. Alkuperäinen suunnitelma oli nykäistä ensin Mersulla, mutta siinä oli ilmeisesti jonkin verran murheita. Nyt sitten Mika (Kalliokoski) ilmoitti, että tämmöinen Fabia on hankittu ja auto tuli vähän aikaa sitten valmiiksi. Alkuviikosta oltiin Jeren (Kalliokoski) kanssa ajamassa ensimmäistä kertaa, Leppihalme selvitti.

Leppihalme oli vakuuttunut auton suorituskykyyn testeissä.

- Ei niin leveää hymyä ole ollut hetkeen, ihan mieletön auto! Kuinka se reagoi rattiin, on ihan eri tasolla mitä itse odotin, yllätyin todella. Pääsin hyvin äkkiä sinuiksi auton kanssa, vaikka me ei ihan kauheasti ehditty vielä siihen tekemään muuta, kun vähän alustajumppaa ja lukkoja. Niiden perusteella päästiin kuitenkin positiivisiin tuloksiin. Mitään tavoitteita en suoranaisesti ole asettanut, kun on taukoa sen verran, mutta totta kai se olisi hienoa päästä finaaliin tuossa porukassa. Autosta se ei ainakaan jää kiinni, parkanolainen naurahtaa.

Sarjan ulkopuolelta kilpailuun ilmoittautui myös yksi tämän hetken nimekkäimmistä suomalaisista kuljettajista, kun edelliskaudella (2019) Supercarien Suomen mestaruuden voittanut, ja tällä kaudella MM-sarjaa kiertävä Juha Rytkönen tuo Ford Fiestansa kotimaisen yleisön eteen.

- Missään nimessä ei voi takki auki sännätä kilpailemaan. Jere (Kalliokoski) on voittanut kaikki tämän kauden kisat ja tulee ajamaan erittäin kovaa. On siellä monta muutakin nimeä, jotka varmasti ovat kahinoissa mukana, Rytkönen kertoo tiedotteessaan.

Tämän lisäksi viivalla nähdään 2019 RX Academyn mestaruuden voittanut 20-vuotias Rasmus Tuominen, jolle kyseessä on debyytti SM-sarjassa ja Supercarin ratissa. Nuorukainen käskyttää Dynamo-tiimin Mitsubishi Lanceria, jolla muun muassa Toni Lukander voitti SM-pronssia kaudella 2016. Kylmiltään Tuominen ei kuitenkaan Hyvinkäälle starttaa.

- Tahkosin Vauhtipuiston rataa testipäivänä aamusta iltaan, ja saimme kierrosajat sille tasolle, että pääsen lähtemään SM-debyyttiin luottavaisin mielin. Tavoite kisassa on, että itselle jäisi ”wau”-fiilis, josta on mukava lähteä jatkamaan. Tietenkin haluan ajaa varmasti jokaisen startin maaliin ja päästä finaaliin, Tuominen kommentoi tiedotteessaan.

Supercar-luokka keräsi yhteensä komeat 20 ilmoittautunutta, joiden joukossa on muun muassa moninkertainen Suomen mestari Atro Määttä sekä Volvo S40:lla kisaan starttaava Antti Suutarinen. Myös Henri Haapamäki on saanut viime metreillä autonsa taas iskuun, ja saapuu Hyvinkäälle "oranssin armeijan" kanssa taistelemaan toisesta peräkkäisestä palkintokorokepaikasta.

Ville Mikkosen johdolla kahteen viimeiseen osakilpailuun

SRC-luokassa tilanne on kärjen osalta jännittävä. Kolme osakilpailua, kolme eri voittajaa, ja kärkikolmikon välillä ainoastaan kuuden pisteen ero.

Ville Mikkonen (77p) johtaa luokkaa vakuuttavilla esityksillä, mutta perässä vaanii Joni-Pekka Rajala (72p) sekä Olli Lahti (71p). Myös Ari Salonen, Christian Jensen, ja viime osakilpailun nimiinsä vienyt Juha-Pekka Pesonen ovat vielä erittäin tiukasti kiinni mitalitaistelussa.

Nähdäänkö Hyvinkäällä kenties jo SRC-luokan kauden neljäs osakilpailuvoittaja?

Pienet erot Autokrossi-luokassa

Autokrossi-luokassa kärkiviisikko on ainoastaan kymmenen pisteen sisällä toisistaan. Tänäkään vuonna luokka ei ole jättänyt katsojia kylmäksi.

52:n SM-mitalin ”Jonttu” Rajala (66p) pitää kärkipaikkaa ennen tasapisteissä (64p) olevia Mika Liimataista ja Jori Seppälää. SM-mitaleille on tunkua myös kolmikon takana, sillä esimerkiksi Tuomas Venäläinen, Jere Tikka, Jari Koivistoinen sekä Kari Piira ovat taistelleet aivan kärkisijoista kuluneella kaudella.

Hyvinkään Vauhtipuistossa on lauantaina luvassa ehdottomasti kauden tähän mennessä ennakkoon mielenkiintoisin kilpailu, tätä ei kannata missata! Yleisö on edellisestä osakilpailusta poiketen tervetullut jälleen myös varikolle.

Kilpailuun myydään vallitsevan tilanteen vuoksi ainoastaan ennakkolippuja. Nappaa omasi osoitteesta: https://www.coregoshop.fi/rx2021/

Kilpailun livestream -lähetys on katsottavissa tuttuun tapaan Moottoriurheilu.tv:n YouTube -kanavalla.

Rallicross on parasta paikan päällä!

Aikataulu:
9:00 Warm-up
10:30 Alkuerät 1, 2 ja 3
15:00 Semifinaalit
16:00 Finaalit
16:30 Palkintojenjako

Tulospalvelu
Osallistujat
Pistetilanteet

Teksti: Taneli Niinimäki / Rallicross SM -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK