IKH
VW
corego
AKK
Valikko

Juha Rytkösellä voitokas paluu rallicrossin SM-sarjaan -

Rallicrossin MM-sarjassa tällä kaudella valikoituja osakilpailuja ajava Juha Rytkönen teki voitokkaan visiitin SM-sarjan puolelle lauantaina Hyvinkäällä.

Betomik Racing -tiimin Ford Fiesta Supercarilla ajava Rytkönen oli jo alkuerissä joukon paras kuljettaja ja piti pintansa loppuun saakka. Finaalissa voitto irtosi lopulta reilun sekunnin marginaalilla ennen Jere Kalliokoskea. Kolmanneksi Hyvinkään radalla ylsi Henri Haapamäki.

- Oli huikeaa ajaa pitkästä aikaa SM-sarjaa. Päivästä jäi todella hyvä fiilis kaikin puolin. Erittäin reilua, rehtiä ja tiukkaa kilvanajoa Jeren kanssa koko ajan. Voitto lämmittää mieltä todella paljon, vuoden 2019 Supercar-luokan Suomen mestari herkutteli.

Kalliokoski oli voittanut kaikki kauden kolme ensimmäistä osakilpailua, mutta Rytkönen laittoi tälle voittoputkelle stopin. Kalliokoski varmisti silti Hyvinkäällä Suomen mestaruuden. Rytkönen onnitteli kovaa kilpakumppania vilpittömästi.

- Isot onnittelut Jerelle mestaruudesta ja kiitos kovasta taistelusta. Hänen kanssaan on hienoa kisata. Ei tarvitse ikinä pelätä, että sieltä tullaan ryminällä niskaan tai mitään vastaavaa. Saatiinpa edes vähän pistettyä Jeren dominanssille kapuloita rattaisiin, suonenjokinen summasi.

Rytkösen tavoitteena oli Hyvinkäällä menestyksen lisäksi pitää ajotuntumaa yllä. Samana viikonloppuna ajettava Ranskan MM-osakilpailu päätettiin tiimin kanssa jättää väliin, mutta 30-vuotias rallicross-komeetta on lähtöviivalla jälleen Latvian MM-taistossa kahden viikon kuluttua.

- Tämä oli erinomaista lämmittelyä Latvian tuplakisaa varten. Saimme täältä juuri sen, mitä haimme. Ukko ja kalusto ovat nyt hyvässä iskussa. Kokeilimme uusia säätöjä autoon ja saimme erityisesti startteihin lisää oppia, Rytkönen totesi.

- Oli todella tärkeää, että saimme pidettyä ajofiilistä yllä, kun Ranskan MM-osakilpailu jäi meiltä väliin. Lähden Latviaan luottavaisin fiiliksin.

Latvian MM-rallicross ajetaan 18.-19. syyskuuta.

Finaali - Supercar

1. Juha Rytkönen 4:12.432
2. Jere Kalliokoski +1.239
3. Henri Haapamäki +6.394
4. Rasmus Tuominen +8.599
5. Joni-Pekka Rajala +11.604
6. Atro Määttä +26.052

Teksti: Juha Rytkönen RX -tiedotus
Kuva: Toni Ollikainen