IKH
VW
corego
AKK
Valikko

Joni-Pekka Rajalasta Vuoden Autourheilija 2021!

Autourheilun lajiliitto AKK-Motorsport ry juhlisti 70-vuotista historiaansa lauantaina 4.12. Seinäjoki Areenalla järjestetyssä Mestareiden Ilta -gaalassa. Illan odotetuimman palkinnon, Vuoden Autourheilija-tittelin vei nimiinsä autourheilun monitoimimies Joni-Pekka Rajala.

Joni-Pekka Rajala on kiistatta yksi suomalaisen autourheilun menestyneimpiä kuljettajia. Tänä vuonna Rajala osallistui neljään eri autourheilulajiin ja kasvatti mitalisaldoaan seitsemällä SM-mitalilla, joista kolme oli kultaisia ja loput hopeita. Yhteensä Rajala on kerännyt vuosien saatossa uskomattomat 56 SM-mitalia.

- Tämä palkinto on ehdottomasti yksi arvokkaimpia saavutuksiani urallani. Tänä vuonna ajettiin rallicrossin, jokamiehenluokan ja jääradan lisäksi ensimmäistä kertaa myös crosskartia. Jokaisesta lajista tuli siis vähintään yksi mitali. Helppoa se ei missään nimessä ollut, varsinkin rallicrossin kaksi kultaista mitalia olivat todella kovan työn takana, kun taso kilpailuissa on äärimmäisen kova.

- Iso kiitos perheelle ja tiimille, sekä kaikille seuroille ja kilpailunjärjestäjille, jotka tekevät kovaa työtä, että minä ja muut saadaan kilpailla, Rajala kiittelee.

Vuonna 2003 ensimmäisen SM-mitalinsa jääradalla voittanut Rajala ei aio himmata vauhtia ensi vuonnakaan, päinvastoin.

- Ajatuksissa on ensi vuonna ajaa taas ralliakin, tietenkään muita lajeja unohtamatta, Rajala naurahtaa.

Joni-Pekka Rajala
Kotipaikkakunta ja seura: Pori, Noormarkun UA/MK
Ikä: 37 vuotta
Perhe: Vaimo ja viisi lasta
2021 saavutukset: kaksi SM-kultaa rallicrossissa, kaksi SM-hopeaa jääradalla, jokamiehenluokan SM-liigan kulta ja EVK-liigan SM-hopea sekä crosskartien SM-hopea.

VIDEO: Joni-Pekka Rajala on Vuoden Autourheilija 2021

Teksti: Patrick Rupponen / Mestareiden Ilta -viestintä
Kuva: Toni Ollikainen / AKK